Sieniletut
Kokeile herkullisia sienillä täytettyjä lettuja! Tatit, kantarellit ja mustatorvisienet tuovat syksyisen maun. Helppo resepti ja täydellinen ateria.
LETTUTAIKINA
2 munaa
5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ dl leseseosta
1 tl suolaa
2 rkl voita
PÄÄLLISET
½ l pilkottuja sieniä
1 rkl voita
1 pieni sipuli
suolaa ja pippuria
juustoraastetta
basilikaa koristeluun
Tatit, kantarellit ja mustatorvisienet tuovat syksyisen maun näihin herkullisiin lettuihin!
1. Sekoita munat ja maito keskenään. Lisää jauhot, leseet ja voisula. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mausta suolalla ja anna turvota hetken aikaa.
2. Puhdista sienet ja kuori sipuli. Hienonna sipuli ja pilko sienet sopivan kokoisiksi paloiksi. Kuullota sienet pannulla niin, että niistä irtoava neste haihtuu.
3. Lisää pannulle voita ja hienonnettu sipuli. Kuullota muutama minuutti, kunnes sipuli on pehmeä. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Kuumenna pannulla voita, kaada taikinaa pannuun ja paista lettuja molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi. Lisää tarvittaessa lettujen välissä nokare voita pannulle.
Tarjoile lettujen päällä sieni-sipulipaistosta. Koristele esimerkiksi tuoreilla basilikan lehdillä ja ripottele päälle juustoraastetta.
Valmistusai
ka: 45 min.
Viinisuositus
Alkon myymälöissä: 346
Onko tämä viini omassa Alkossasi?
Tätä viiniä ei ole Alkossasi, mutta suosittelemme tilalle:
-
Apotheke Riesling Auslese 2022Viinilehden edullinen ostos
-
King's Bay Sauvignon Blanc Organic 2025Viinilehden edullinen ostos
-
Espíritu de Chile Sauvignon Blanc 2023Viinilehden edullinen ostos
-
Bestheim Riesling Premium Réserve 2023Viinilehden edullinen ostos